Tänä vuonna Junction järjestettiin ensimmäistä kertaa hieman kauempana, nimittäin hybridiarena Hypellä, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä metron päätepysäkiltä Kivenlahdesta.
Kaukaisesta sijainnista huolimatta organisointi oli aikaisempiin vuosiin nähden poikkeuksellisen hyvä! Kumppaniyritysten joukossa oli suuria nimiä, kuten Supercell, Suomen Pankki, Google Cloud, Snap ja monia muita. Haasteita löytyi joka lähtöön.
Suomalainen Junction on yksi maailman suurimmista hackathon-järjestäjistä, joka on vuodesta 2015 järjestänyt päätapahtumaansa Helsingissä ja Espoossa. Yli 1 500 koodaria, suunnittelijaa ja visionääriä eri puolilta maailmaa kokoontuu viikonlopuksi ratkaisemaan yritysten todellisia haasteita ja luomaan innovaatioita.
Junction 2025:n yhteenlaskettu palkintopotti oli yli 50 000 € ja pääpalkintona oli 10 000 €.
Junction Platform -tapahtuma-alusta uudistui myös tiettävästi ensimmäistä kertaa koskaan. Erityismaininta hienon plattiksen kokkaamisesta (positiivisessa merkityksessä) kuuluu Testausserverin Onnille, joka on myös Junctionin CTO! (Toim. huom. tiimi ei saanut Onnista mitään kilpailuetua.)
Uudistunut Junction PlatformTiimimme nimeksi valikoitui LIGHT POLLUTION, koska ajatuksissa oli tehdä mahdollisimman silmiin pistävä, valosaastetta tuottava pöytäpiste, mutta tällä kertaa ei aivan sellaista statusta onnistuttu saavuttamaan. Siitä huolimatta piste herätti selvästi huomiota ja pääsi monien kuviin.
Tiimillämme oli hieman vaikeuksia haasteen valitsemisessa, joten lopullinen idea lukittiin varsin myöhään. Aikaa vei myös joidenkin kumppaniyritysten haasteiden ymmärtäminen, mistä toki annettiin palautetta jälkikäteen.
Kehitimme japanilaisen autoteollisuusyritys Denson haasteeseen ratkaisun, jolla mullistettaisiin ajoneuvojen pysäköinti ja sähköautojen lataus älysopimuksilla (Solana) ja hajautetulla identiteetillä (DID).
Tiimimme voitti 3. sijan Denson haasteessa. Saadun arvokkaan palautteen ja hiotumman voittoreseptin kera suuntaamme kohti seuraavaa hackathonia!



